Vuosi 2022 oli Luv Northille ennen kaikkea uuden alku. Aloitimme uuden vuoden Luv North Oy:nä, sillä meistä tuli osakeyhtiö juuri ennen vuodenvaihdetta.
Vuosi 2022 oli täynnä uusia asioita: järjestimme ensimmäistä kertaa keräyksen hyväntekeväisyyteen, saimme Avainlippu- ja Design in Finland -sertifikaatit ja verkkokauppaamme tuli neljä uutta korua. Vuonna 2022 Luv North täytti seitsemän vuotta, ja vuoden aikana meillä oli sattumalta juuri seitsemän mahtavaa uutta yhteistyökumppania.

Tammikuussa pääsimme haastattelemaan upeaa stylisti Meri Milashia, joka kertoi meille tyylistään The Look -haastattelussa. Helmikuussa järjestimme vuoden ensimmäisen tapahtuman yhteistyössä The Folks Hotel Konepajan kanssa. Lanseerasimme tuolloin odotetun The Lock -kaulakorun. Juhlat pidettiin hotellin isoimmassa sviitissä, ja ne olivat täynnä iloa ja musiikkia, kun Paul Elias saapui yllätyskeikalle. Maaliskuussa Antti Tuisku piti uuden musiikkivideonsa ja sinkkunsa kannessa The Sun Hoops -korvakorua.

Huhtikuussa juhlimme Avainlippu– ja Design from Finland –tunnuksien myöntämistä, jotka saimme osoituksena suomalaisesta työstä ja muotoilusta. Järjestimme yhdessä salonki Studio Snyggin kanssa Instagramissa pääsiäisyllätyksen. Toukokuussa järjestimme yhteistyön kotimaisen Kaiku Kidsin kanssa ja ilahdutimme seuraajia yllätyksillä ja yhteisillä sisällöillä kanavissamme. Keväällä järjestimme hyväntekeväisyyskeräyksen: lahjoitimme kerätyt varat UN Women Suomi -järjestön Ukrainan hätäapukeräykseen. Kesäkuussa julkaisimme jo toisen kerran Luv Northin juhannuskalenterin, jossa mukana oli upea luonnonkosmetiikkaan erikoistunut ihonhoidon pioneeri TwistBe.

Heinäkuussa lomailimme – erittäin ansaitusti! Elokuussa oli aika kääriä hihat ja alkaa valmistella syksyä ja Luv Northin tulevia 7-vuotissyntymäpäiviä. Juhlistimme syyskuussa syntymäpäiväviikkoa ja järjestimme tiimin kesken hemmottelupäivän Löyly Helsingissä. Samalla pääsimme nostamaan maljan Pariisin muotiviikoille, joilla loimme yhteiset muotikuvaukset Riikka Couturen kanssa upeassa miljöössä. Lokakuu toi mukanaan Halloweenin, ja tuttuun tapaan teimme Halloweenin kunniaksi kreisin muodonmuutoksen: ihanasta toimittaja Ina Mikkolasta kuoriutui tatuoitu Barbie.

Marraskuussa ilahdutimme seuraajiamme Instagramissa yhdessä hammashoitola eSmilen kanssa järjestämällä yhteisarvonnan vastineena Black Fridaylle. Vuosi huipentui joulukuussa jo neljättä kertaa järjestettävään joulukalenteriin. Tänä vuonna teimme yhteistyötä kotimaisen PIHKA collectionin kanssa. Yrityksemme jakavat samoja arvoja, ja PIHKAn upeat nahkalaukut ja merinovilla-asusteet sopivat loistavasti tyyliimme.
Kuvat:
Antti Tuisku / kuvaaja: Atte Tanner
Linda Ekroth / kuvaaja: Mikael Kuitunen
Pihka Collectionin tuotekuva