Meistä

Luv Northin tarina

Mansikkapeltoja, kultaisia hetkiä ja toisensa löytäneitä ihmisiä. Ajattomien korujemme takana on tarina, joka on oikeastaan vasta alussa.

Olemme Luv North – valmistamme merkityksellisiä koruja yksilöllisena käsityönä Suonenjoella. Korujemme muotokielessä ajaton yhdistyy ainutlaatuiseen, moderni persoonalliseen – haluamme, että korumme ovat monikäyttöisiä ja kestävät aidosti aikaa vuosikymmenestä toiseen ja sukupolvelta seuraavalle. Valmistamme korut vastuullisesti kierrätetyistä materiaaleista.

PERINTÖ

Ensimmäinen tarina

Mistä tunnistaa hetken, josta kaikki saa alkunsa?

Tämän tarinan laittoi alulleen Laura. Tai tarkemmin ajatellen sen laittoivat alulleen punaisina hehkuvat mansikkapellot. 

Suonenjoen kupeessa, mansikkapeltojen keskellä syntyi ja kasvoi Laura. Maaseudun vapaus tarjosi parhaimman mahdollisen ympäristön lapselle, joka rakasti luovuutta. 8-vuotiaana Laura pujotti mansikan viljakorren läpi ja ripusti sen kaulaansa. Pienen Lauran korumallistot saivat myöhemmin jatkoa – materiaaleina koruissa oli milloin simpukankuoret, junaliput, milloin helmet tai hunajapurkkien kannet.

Luovuus, rakkaus kauneuteen ja intohimo käsillä tekemiseen ovat asioita, jotka kuljettavat Lauraa Suonenjoelta maailmalle ja myöhemmin kuvataiteen, valokuvauksen, ja media-alan pariin. Korujen tekeminen ei kuitenkaan koskaan unohdu. Hunajapurkit vaihtuvat kierrätettyyn hopeaan ja kultaan. 

Koruja tehdessään Laura huomaa, kuinka koruista kiinnostuneiden asiakkaiden toiveissa toistuu sama toive. Millainen koru kestäisi oikeasti aikaa eikä vanhenisi vaihtuvien trendien mukana? Millainen lahjana annettu koru kertoisi vielä vuosikymmenien päästä siitä rakkaudesta, josta kertomaan koru on hankittu?

Lauran mielessä syntyy ajatus riipuksesta – se saa muotonsa Lauran lapsuuden onnenlantista, jota hän aina kantoi mukanaan. Mikä voisi kestää aikaa paremmin kuin koru, joka yhdistäisi ajattoman kauneuden jokaisen henkilökohtaiseen tarinaan?

Nimekseen riipus saa Story ja Storystä saa alkunsa Luv North. 

SITOUDUMME

Rakkautta pohjoisessa

Aivan varhaisista vaiheistaan saakka on ollut selvää, että Luv North haluaa suunnitella merkityksellisiä koruja, joilla kuka tahansa sukupuoleen katsomatta voi ilmaista itseään; koruja, jotka välittävät viestiä kaikkein merkityksellisimmissä ihmissuhteissa. Modernit ja sirot korut saavat muotokielensä pohjoismaalaisesta minimalistisuudesta ja sopivat siten käyttöön jokaiseen päivään, arjesta juhlaan. 

Merkityksellisten tarinoiden laadukkaat ja monikäyttöiset korut kestävät paitsi käyttöä myös aikaa ja kieltäytyvät siten kertakäyttökulttuurista ja pikamuodista. Kierrätetyistä materiaaleista valmistetut korut ovat samalla rakkaudenosoitus pohjoista luontoa kohtaan. 

Selvää on myös se, ettei mitään erityistä ja laadukasta voi syntyä kuin huolellisesti ja aikaa kunnioittaen ja vaalien. Siksi Luv Northin korut syntyvät aina yksilöllisenä käsityönä Helsingin Vallilassa ja siellä, mistä kaikki joskus sai alkunsa – Suonenjoen mansikkapeltojen kupeessa.

IDENTITEETTI

Me olemme Luv North

Tämän tarinan saattoi laittaa alulleen Laura, mutta sittemmin sitä ovat jatkaneet useat lahjakkaat ihmiset. Tuohon joukkoon lukeutuu paitsi Luv Northin oma tiimi, myös sen yhteistyökumppanit aina korujen suunittelusta ja muotoilusta niiden valmistukseen saakka. Matka itäisen Suomen pienestä kylästä maailmalle ja paluu juurille pitää sisällään valtavan määrän kohtaamisia ja määrätietoista yhteistyötä osaavien kumppanien kanssa. Niiden ansiosta Luv North kiinnostaa tänään asiakkaita myös kansainvälisesti.

Samalla kirkastuneeksi on tullut se, että juuri näissä ihmisten välisissä verkostoissa ja yhteisöissä sijaitsee Luv Northin sydän – Luv Northin asiakkaita unohtamatta.

Mistä tunnistaa hetken, josta kaikki saa alkunsa?

Ainakin kohtaamisista, nähdyksi tulemisista, jakamisesta, lohdusta, yhteistyöstä, ystävyydestä, rakkaudesta. Sieltä, mistä löytyy toinen ihminen.

Tutustu ikisuosikkeihin

Kaikki sai alkunsa Story-kaulakorusta. Se ja muut klassikkokorumme ovat Luv Northin kulmakiviä.

BEST SELLER

24k Kullattu hopea

192

24k Kullattu hopea

189

24k Kullattu hopea

159

ALE

24k Kullattu hopea

145

Rakkaudella pohjoisesta

Luv North on kotimainen design-yritys, jonka arvojen keskiössä ovat vastuullisuus, yhteisöllisyys ja ajaton muotoilu.

Vastuullisuus

Kotimaista ja laadukasta käsityötä, vastuullisia materiaaleja ja aikaa kestävää designia.

Ihmiset

Luv Northin takana on ammattilaisten tiimi, joka rakastaa koruja ja tekee työtään suurella tunteella.

Design

Haluamme tehdä koruja, jotka ovat kantajilleen erityisiä ja sopivat niin arkeen kuin juhlaan.
0
Ostoskori
Ostoskorissasi ei ole tuotteitaKauppaan
Calculate Shipping

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana, kuten “Lock” tai “lahjakortti”