Koru on oikea valinta silloin, kun haluat antaa lahjaksi jotain arvokasta ja merkityksellistä.
Mutta kuinka löytää rakkaimmallesi juuri oikeanlainen koru ja millaisiin asioihin korua valitessa olisi hyvä kiinnittää huomiota? Kokosimme avuksesi oppaan täydellisen korun hankintaan.


Liikkeelle kannattaa lähteä perusasioista: selvitä ensin, onko lahjansaaja enemmän esimerkiksi kaulakorujen vai korvakorujen – vai kenties molempien – ystävä ja se, pukeutuuko hän mieluiten kultaisen vai hopeisen värisiin koruihin.

The Lock -kaulakoru ja The Sun -kaulakorun voi tilata erikoispituuksilla 42 cm, 45 cm tai 50 cm ketjulla.
Jos lähdet etsimään kaulakorua, pohdi vielä kuinka pitkä riipuksen tulisi olla.
Erimittaisilla riipuksilla kaulakoruja voi myös yhdistellä kerrostetusti toisiinsa
– voit esimerkiksi miettiä, sopisiko uusi kaulakoru yhdistettäväksi johonkin lahjansaajan nykyiseen lempikoruun.


Unelmien naisille
Etsitkö korua naiselle, jonka ajatukset ovat syviä ja jonka varpaat uppoavat milloin valtamerien aaltoihin, milloin metsien multiin? Seikkailija, joka kantaa mukanaan vähintään universumin verran unelmia ilahtuisi The Universe In You– malliston koruista.
The Sun ja The Moon– riipuksissa ja korvakoruissa siro muotokieli yhdistyy kauniisiin yksityiskohtiin. Stylisti Maryam Razavin suunnitteleman malliston korut ovat upeita lahjoja jokaiselle luovalla luonnonlapselle tai mystiikkaa rakastavalle esteetikolle.

Kumppanille, jotka ovat aina rinnallamme
Kukaan ei seiso rinnallamme niinkuin perhe – oli kyseessä sitten perhe, jonka olemme saaneet tai perhe, jonka olemme itse ympärillemme koonneet. Trio-kaulakorun voi nähdä kantavan mukanaan ajatusta perheestä: korussa kolme suloista laatta asettuu yhteen toinen toisensa rinnalle. Laattoihin on mahdollista kaiverruttaa jotain pientä, esimerkiksi omien lasten nimikirjaimet. Lahjana se on kaunis viesti kiitollisuudesta heitä kohtaan, jotka meitä rakastavat ehdoitta.

Rohkeille seikkailijoille
Joskus rohkeutta on maailmanympärimatka, joskus vaatevalinta, joskus kyyneleet. Yhteistä rohkeille teoille on kuitenkin se, että ne inspiroivat ihmisiä ympärillään. Tällaisille elämäsi rohkeille voimanaisille sopii koruksi esimerkiksi nuorekas, voimasta inspiraationsa saanut The Lock- tai näyttävä Story- riipus. Molempiin koruihin on myös mahdollista kaiverruttaa jotain kantajalleen tärkeää.

Heille, jotka rakastavat minimalismia
You’re Loved ja Halo– korvakorut ilahduttavat naista, joka pukeutuu mieluiten siroihin ja
minimalistisiin koruihin. Nämä ilmavat korut yhdistyvät tyylikkäästi myös muihin koruihin – arkena ja juhlana. Side-mallistosta löytyvät korvakorut sopivat mainiosti myös hieman
pienemmälle budjetille.

Lahjat rakkaimille
Koru on oikea valinta silloin, kun haluat antaa lahjaksi jotain arvokasta ja merkityksellistä.